Kokonaan uudet kotisivut saamme vielä tämän vuoden aikana marras-joulukuussa.
Myydään vanhan, 1920-luvulla rakennetun, talon hirsirunko,paljon hyvää kovaa puutavaraa, mitat n. 9x15, tarkemmat tiedustelut soittamalla 040-5782884
Täällä ajankohtaisissa saattaa Mustikkamäki tarinoida aika ajoin syksyn mittaan.
Syysunelmia
Kuutamoyössä kuin silhuettina vaan, löi Kipinän maasta kulkiessaan. Jätti jäljet TähtiLoisteineen, tuo suomenhevonen hulmuavine harjoineen. Kimalsi Onni jokaisessa Lystikkäässä Tähdessä sen, Toivoa kirkkaasti tuikkien.
Moni tuttu sivuilla kävijä tunnistaakin tuon tekstin, ja ymmärtää sisällön. Sehän oli kotisivuilla joskus vuosia sitten.
Vaikka aika kuluu nopeasti, viikot, vuodet hurahtavat käsittämättömällä vauhdilla vain jonnekin, niin siltikin on taas noista ajoista ehtinyt paljon tapahtua. Tuolloin oli Cooper vasta saapunut, oli eletty Suomenhevosen Juhlavuosi, Fannya odotti vasta ensimmäinen näyttely, Helmi oli ollut Viikissä Elinan ja Ritskun huippuhyvässä hoidossa, ja niin paljon kaikkea muuta.
Nyt Syysunelmia eläessä pihlajanmarjat värittävät piertamia, kiviraunioita, viime kesäisen pitsihuntumeren jälkeen. Omenapuiden raikkaan hentoiset kukat ovat vaihtuneet punaposkisiin omenoihin, joilla hevoset ovat jo päässeetkin herkuttelemaan. Sireenien ja kielojen huumaava alkukesän parfyymi on vain muisto lehtien alkaessa kellastua. Luonto kaikkinensa valmistautuu pukeutumaan kauniisiin ruskan väreihin. Jopa tuvassa on pitänyt sisustaa hieman syksyyn, punaista ja kultaa, ruskeaa ja oranssia... Kanerva ja kataja-asetelmat vielä odottavat ilmestymistään kuistille.
Gentleman Cooper aloittaa perehtymisen lännenoppien saloihin kuun loppupuolella. Voi kun se tietäisi miten "mami" on huolissaan "pojan koulun aloituksesta"! Sitä hössöttää ja ressaa, että miten se nyt osaa olla kotoa poissa, miten jytkylän nivelet mahtaa vastaanottaa tosissaan alkavan reenin, taipuuko tuommoinen massa mihinkään, löytyykö tarpeeksi leveää satulaa, ikävöikö se kotiin... Varmasti jos Cooper osaisi puhua, se luultavasti katsoisi minua h i e m a n hitaasti: " Hei haloo! Mä oon iso jätkä ja pärjään kyllä, itseasiassa nautin kun pääsen länkkärin elämää opettelemaan... ja ei tarvii ressata kotona Isännän paikasta kun toi Onni näyttää olevan niiiiin Vanhiksen puolen Isäntää... Niveletkin kyllä kestää... mut hössötä sä vaan -sen kyllä osaat! Mä vaan otan kaiken rauhallisesti, iiiiiiiihahan kaiken! Ai joo, ja MÄ en ikävöi, olet kyllä sä, "mami" joka tuut ikävöimään mua ja mun charmia, coolia olemusta ja suuuurrrrta sydäntä..." Noin se varmaan lopettaisi hivenen pientä pilkallisuutta hörpötyksessään. No joo, myönnän, että olen yliyliylihuolehtivainen "kanaemo"...
Tänä iltana, kun tuuli taivuttaa mäntyjä, sadepisarat tanssivat hymyillen harmaalta taivaalta ja jokunen jo keltakultaan vaihtanut koivunlehti kieppuu pihanurmelle, me Mustikkamäen Syysunelmoitsijat sytytämme tulen tuvan uuniin, herkuttelemme pomodori ripieni:llä ja uuniomenalla -vaniljakastikkeen kera, tottakai. Tassukkaat tosin paistetulla kuhalla ja jollain hieman lihapitoisemmalla kuin emäntänsä... Venytellään kynttilöiden hehkussa, kissat notkeammin kuin emäntänsä, joka aamulla suuntaa moikkaamaan yhtä "maminhaneista", Pettinaa, Kivijärven suuntaan. Kyllä, yhä vain "maminhani"..! Nyt Elinan vuoro tikahtua nauruun...
Aurinkoista, Kultaista Syksyä!
-Rasputilan Mustikkamäkiset 03.09.2010-
SydämenAarteita ja Samppanjaruusuja
Cooperin koulunkäynti on alkanut mukavissa merkeissä, täällä ollaan oikein iloisia osaavasta ja lahjakkaasta kouluttajasta. Hieman on poika hidas ja kömpelökin, mutta eiköhän sieltä vielä jonkinlainen "notkea" koululainen löydy ajan kanssa. Joka päivä on uusi mahdollisuus oppia kaikkea uutta jännää mitä ikinä lännenratsastuksen salat sisällään pitävätkään! Pyöröaitaus alkaa olla tuttuakin tutumpi paikka ja isommalla kentälläkin jo on reenejä ollut.
Lily odottelee vielä mammamassunsa kanssa lähtöä Pontsin luokse, seuraneidiksi, tai no, rouvaksi. Sittenpä onkin Cooper ja Lily hyvinkin samalla suunnalla talven ajan, vain muutama kilometri välissä. Voivat melkein kuulla toistensa hirnuvan... ja haaveilla taas kuhertelemaan pääsystä samalle laitumelle. Kunhan nyt tämä uusin tulokas ensin päättää tulla maailmaan. Siihen ei enää olekaan kuin reilut neljä kuukautta.
Joskus sitten vain pienen ihmisen järjestämät kiireet ja aikataulut eivät ole tarkoitettu menemään kalenteriin suunnitellulla tavalla. Viivi ja Verku eivät ole vielä muuttaneet uuteen kotiin, puolin ja toisin aikataulumuutokset hyökkäsivät kimppuun. Mutta ehtivät nuo Kultasydämet uudessa kodissaan vielä iloja jakaa ihmisille. Asiat tärkeysjärjestyksessä. Jos talliin tulee potilaita, se menee kaiken edelle. Tottakai!
Iltatallin aikana tänään oli äärettömän kaunis taivas, niinkuin useasti Varsaharjun takana. Vaaleanpunaa -kuin siroteltuja ruusun terälehtiä pastellin sinisellä pohjalla kultaisia valon kimalluksia välistä pilkottaen. SydämenAarteita länsitaivaalla! Valosiltojakin joku rakensi halki taivaan samaan aikaan kun täysi, pyöreä Kuu oli jo kiivennyt vastapäiselle taivaalle haukottelemaan alkuiltaa. Siellä se keikkui kuusen latvoissa pyörien mukana pihatietä pitkin tallilta poispäin kävellessä...
Siinäpä jotain lokakuisia tunnelmia Mustikkamäeltä perjantai-iltaan samppanjaruusujen hehkuessa tuvan pöydällä. Maljakon vieressä, ruusujen alla, kurkkii joulutonttu pidellen aivan Onnin näköistä hevosta, lyhty kädessään. Aivan kuin lyhdyssä palaisi kynttilöistä heijastuva Toivon liekki... Me täällä rakastetaan Joulun odotusta, jokaista askelta, jokaista varovaista henkäystä kohti Kaunista Juhlaa... Tässä syksyssä heräsivät joululaulun sanat henkiin: "Olen Joulua oottanut kauan niin, en muistaa voi päivien määrää. Olen katseeni nostanut taivaisiin, olen välttänyt kaikkea väärää..." Siihen saakka, Enkelien siipien havinaa ja suojelusta kaikille. Uskokaa unelmiin ja haaveisiin. Pidetään kiinni lapsen uskosta ja leikkimielisyydestä -eikä anneta minkään mahdin sitä murskata! Voikaa hyvin ja pitäkää hurrrrrjan hyvää huolta perheistänne, läheisistä, eläimistä, luonnosta, itsestäkin, ja yritetään olla oikeudenmukaisia ja reiluja, eikä pahoiteta mieltämme jos meitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, tai joudumme tahtomattamme väärinkäsityksien myrskynsilmään! Eiköhän joku "Voima" katsele meitä koko ajan, joka hetki, ja tiedä, että olemme sydämestämme asti tarkoittaneet hyvää!
Ihanaa Joulun odotusta kuunnellen kauniita Joulunsäveliä ja Tonttujen tossujen töminää! Kyllä ne jo ikkunoista kurkkii...
22.10.2010
Rubiinisäteitä ja Ensimmäistä Adventtia
Ensimmäinen Adventtisunnuntai. Pakkanen paukkuu kahdeksassatoista. Wanhanajan talven tuntu oikein väreilee ilmassa Joulun odotuksineen. Tontut kurkkii yhä vain ahkerammin kuuraisten koivujen takaa jättäen huopatöppösten jälkiä vastasataneeseen puuterilumeen. Liekö Tontuista johtunee vaiko Joulun Taikako sen tehnee, niin runokynä on ollut tuottoisa, ja vaivattomasti on syntynyt tekstejä. Kynä vain soljuen kulkenut paperilla, viimeisimpänä putoili Jouluisen Runon tarinaa rakkaan ihmisen Joulukorttiin lahjan mukaan lähteväksi. Kultakääreet, silkkinauhat -miten ihana onkaan rakkaudella kääriä paketteja, piilottaa lämpimät ajatukset pakettiin jotta ne voivat sieltä sitten pelmahtaa paketteja avatessa. Voi ihana, ihana, Kultainen Joulu!
Lily on kotiutunut hyvin Pontsin luo, ohiajavat ovat saaneet ihastella komiaa paria! Ovathan ne pollet niin samanlaisia, pienet päät, söpit korvat tötteröllä, pyöreä kaunis rakenne, ja saman korkuisiakin ovat. Luonteeltaakin hieman samanlaiset, Pontsi tietty enemmän ikuinen pikkupoika kun taas Lilyssä hieman odottavan äidin arvokkuutta.
Viivi ja Verku viettävät ensimmäisen Joulunsa uudessa kodissaan, tuossa kolmenkymmenen kilsan päässä seuranaan suomiruuna. Kiva kun lähimaastossa asustelevat uudessa tallissaan. Lapsia varmaankin tulee pörräämään ympärillä, joten Viivi on elementissään ja saa nauttia lasten rapsutteluista, harjaamisista ja huomiosta.
Cooper reenailee lännenjuttuja Marian luona. Kotosalla on siis vain kaksi eläkeläistä, Vanhiksen Isäntä ja Emäntä; Onni ja Lysti. Onnilla Viikin reissut takana, monen viikon betadinehauteiden paketoimiset, ja nyt on sairaskenkäilty. Mustikkamäellä oltiin oikein tyytyväisiä hyvän kengittäjän löytymiseen; kiitos ja kumarrus hyvästä työstä vielä tätäkin kautta!
Illan pimennyttyä Ensimmäisen Adventtisunnuntai-iltaan, sytytellään kynttilät ja lämmitetään glögiä flunssantorjuntaan. Aurinkoisina päivinä ihastellaan Rubiinisäteitä koivujen oksilla, latvoissa. Arkea siis täällä mennään, Joulukonsertteja odotellaan, ja toivotaan tämän iki-ihanan Joulun odotuksen jäävän pysyvästi Sydämeen. Eikä tämän saapuvan Joulun Rauha, Rakkaus, Lämpö ja Lempeys lähde enää ikinä Sydämestä pois. Ne ovat tulleet sinne jäädäkseen. Tästä on hyvä jatkaa. Tästä alkaa Uusi Aika; Sydämessä, Hevostelussa, Mustikkamäellä, ja toivottavasti monissa monissa monissa Sydämissä ja mäkilöillä.
RubiiniSäteitä ja Ihmeitä kaikille!
28.11.2010
Tule Joulu Kultainen
Yhdeksän yötä Jouluaattoon. Puut kimmeltävät paksussa kuurahunnussa, näyttävät oikein majesteetillisilta joulukuun pakkasessa. Iltapäivällä jo kietoutuvat hämärähuntuun odottamaan kuunhohdetta oksistoon yöksi. "Vaiti metsä on alla jään, kaikki Elämä makaa..." Tonttu soi levyltä ja kaikki on niin rauhallista. Hevoset köpöttelivät talliin kuorrutettuna myös pakkaskuuralla, ja nauttivat suunnattomasti harjaushetkestä ennen ruokailua. Tämä Tallitonttu punaharmaissaan tunsi suunnatonta sisäistä rauhaa ja kiitollisuutta siinä hepoystäviä hoidellessa. Vanhat seinätkin kuiskivat ympärillä lähestyvän Joulun rauhaa.
Mustikkamäellä on ihmetelty, kun Tonttuset ovat muistaneet niin paljon jo ennen aattoa -ollaan kaiketi oltu tositositosi kilttejä! No, ainakin Tassukkaat ja Kaviokkaat ovat olleet, ihminen ei ikinä samaan pyyteettömyyteen pysty! Niin paljon voi eläimiltä oppia kun vain avaa sydämensä; pyyteetöntä rakkautta, rehellisyyttä, suoruutta, oikeudenmukaisuutta, hetkessä elämistä. Jopa tiimityössä ovat huippuja! Niin, ja osaavat ottaa rennostikin tarpeen tullen...
Lahjoja on ollut myös Ilo antaa jo ennen aattoa. Ja kiva ollut kuulla kommentteja jälkeenpäin, yksikin kultakassi oli ollut kuulemma yllättävän painava, ja kauhiast mukamas kaikkee... vaiks ei siinä nyt niin Ihmeitä ollut... "When I count my Blessings I always count You twice", luki Kultakassissa -jospa se sitten painoi paljon.
Hirvikin tuli yhdessä kivassa puodissa kääritettyä sellofaaniin suurella sinisellä rusetilla kruunattuna, ja lahjan saaja oli ilmeisen tyytyväinen kun poistui hirvi kainalossa myhäillen eilisiltana. Enpäs muistanut laskea moniko piikkinen SuomiMetsän Kuningas se oli!
Kauniita Joulukonserttejakin on käyty kuulemassa, viimeisin oikein mukavan Ystävättären kanssa. Kiitos Kaunis Janikalle mukavasta illasta, toivottavasti päästään näkyilemään taas pian! Ei löydy sanoja maalailemaan sitä tunnelmaa ja oloa minkä voi kirkossa saavuttaa joululauluja kuunnellessa. Käsittämättömän hyvä olla paikoillaan, ei kiire minnekään, vain se hetki. Ei ajattele yhtään mitään, ajatukset ei juokse maratoonia tai ainakin korttelin verran jo edellä, niinkuin normisti arjessa joutuu tekemään. Antaa vain Joulun Rauhan laskeutua viereen, olkapäille, vieressä istujan silmiin, ehkä esiintyjienkin, ja lopulta antaa sen Lämmön ja Lempeyden nakertaa tiensä Sydämeen, niinkuin jo tuolla marraskuisessa tarinoinnissa.
Ja hetken -pienen hetken elämää- saavat konserttia kuuntelevat istua Taivas sylissä.
Tätä kirjoittaessa kylässä pyörähti kodinkonekauppias, oikein iloinen myyntitykki. Mitään ei ostettu, meinasimme Pyryn kanssa kyllä sanoa, että halutessa saa koeimuroida koko huushollin. Sen sijaan toivotettiin Hyvät Joulut, eikä laitettu iloisen oloista myyjää kierroksellaan tukkimaan imuriaan kissan- ja koiran villoilla. Jännää, kuinka joissakin ihmisissä on hyvät energiat ja ilo heti läsnä kun ovesta pölähtävät, ja kädenpuristus tullen mennen määrätietoinen mutta lämmin.
Hedelmäkakkuja leipoessa ja lanttuja kuoriessa kuunnellaan ja katsellaan Histamiinia; "Mikä on, mikä on, mikä on, mikä on tämä Veikeä Aika? Miten ois, miten ois, miten ois, miten ois Pieni Joulun Taika?" Kudotaan Rakkautta koko vuodeksi jokaisen silmukan myötä Rakkaimpien sukkapaketteihin, villapaitoihin.
Nautitaan Joulusta. Valmisteluista. Tunnelmasta. Sydämen Joulusta. Kuunnellaan kuuraisten koivujen kuisketta. Nauttivat nekin joka hetkestä jossain sisällään vihreää orastaen, keväistä kepeää vihreähuntua odottaen, mutta silti -silti kaikessa odotuksessaan hetkessä eläen. Ja sitten kun Kevät koittaa, luonto Ihmeineen kulkee puiden välissä, jättää jalanjälkiinsä vanamoita, sini- ja valkovuokkoja, oravanmarjoja, ketunleipiä, metsätähtiä...
Rakastakaa. Iloitkaa. Hykerrelkää! Antakaa jokainen perheessänne Rauhan Joulu lapsille, kaikille. Muistakaa Isovanhempianne ja IsoIsovanhempia -he ovat myös KultaHippusia Joulussa. Rakastaen laittakaa TallinJoulua, Sydänpipareita, Havunoksia, Kauratupsuja.
...Ja Mistelinoksan alla Joulusuukotelkaa Rakastanne!
Onnen, Ilon täyttämää Ihmeiden Kultaista Joulua Kaikille!
15.12.2010
Härkäviikkoja ja lomahaaveita
Rakkaalla lapsella on aina monta nimeä, niin myös joulun jälkeisillä pyhättömillä viikoilla, nehän tunnetaan nimillä härkäviikot tai selkäviikot. Joulun jälkeenhän on taas tartuttava rivakasti kiinni raskaaseen työhön. Härkäviikot nimenä lie kaiketi saanut alkunsa alueella, jossa härkiä on käytetty vetojuhtina. Mitä sitten selkään tulee, kyseessä lienee talvenselkä.
Talven selän on sanottu taittuvan Heikkinä, Paavalina tai Matista. Itselle on tutuin sanonta, että Maarianpäivänä loppuu selkäviikot. Vaikka tuntuuhan tuo jo nyt selvästi päivä pidentyneen.
Jotain pikkupiristystä näihin viikkoihin kyllä tarvitseekin, aina arjen pienet ilot ja varastetut rauhoittumishetket ei tunnu riittävän. Vaikka sitten tieto varatusta lennosta jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle jo saa ajatuksen villiin lentoon ja typerän haaveilevan hymyn karehtimaan suupieliin. Matkakuume poltteleekin kantapäissä, ja jos olisin hevonen, kaivaisin lähtökuoppia kärsimättömänä ja kasvattaisin siivet Pegasoksen lailla!
Siivillä aika rientääkin... Pari kuukautta Lilyn varsomiseen! Siellä se rouva kasvattelee massuaan Pontsin luona ilmeisen tyytyväisenä. Eläkeläisten kanssa ollaan edelleen nautittu rauhallisista tallitonttuiluhetkistä, rupateltu ja harjailtu, pohdittu maailmanmenoa -mutta siihen aiheeseen en lähde tai siitä tulisi pohjaton suo eikä tämä turina päättyisi ikinä! Niin paljon ihmiskunnan meininki kummastuttaa, ja tekisi mieli päästä puhumaan luonnon kunnioittamisen puolesta jonnekin, ihan minne tahansa, kunhan yksikin kuulija joukosta ottaisi sydämen asiakseen vaalia luontoa, niin se olisi jo paljon. Ja vanhukset, siinäpä olisi heti toinen aihe, johon tarttuisin!
Jouduin tuttavaperheen tenttaamaksi tässä hiljattain. "Mitämitä?? Vieläkö yksin asut?!? No mut eihän... mitensenytniin... etootosissas... Kuinkä sä pärjäät? Eihän siellä pimeessä talvella voi yksin asua?! No oot sä sit kyl..! Eihän siel oo mitään! No milloin aiot ukottua, ethän sä enää kauan voi yksin olla?! Ikääkin jo noiiin paljon, ja funtsi nyt mitä sä jo täytät ensi kesänä!" Huokasin syvään. Mutta hymyssä suin. Juup, yksin. En halua enkä huoli ketään enkä mitään, sillä nyt on tälläinen aika. Aika kuunnella millaisia tuulia sydän haluaa sitten kun on valmis. Kyllä, täällä on talvella pimeää. On lumitöitä. Ei ole punttisali nurkan takana ei teattereita, ei oopperaa, ei balettia, ja lähimpään kauppaankin melkein seitsemän kilometriä. Tavallaan "ei-mitään". Mutta silti niin paljon. Lapsuuden maisemat. Rauha. Lumiset puut. Metsä kun astuu ovesta ulos. Pikkulinnut. Ei mustarastaan läpiyön kestävää kaunista laulua, mutta silloin tällöin talitintin säveliä pihakoivuissa ja lintulaudalla. Vapaus. Hevosen haju. Tilaa tuulien tulla ja mennä. Onni. Lysti. Pärjään oikein hyvin, ja elänhän elämän parasta aikaa, sydämessä tietäen, että edessä on Elämän Kevät! Ja eikö jokainen aika, jokainen hetki, olekin juuri sitä elämän parasta aikaa? Ne ajat ovat vain erilaisia. Varokaa siis kun olette minun seurassani ;D, tiedä minne puheenne päätyvät vielä! Imen kaiken pesusienen lailla -puheet, ilmeet, jokaisen käden huitaisun, hiustupsun pyyhkäisyn kasvoilta, tilannekomiikan arjessa, maiseman, tunnelman... niistä sitten ammennan kun tämä "kausi" päättyy, ja tuttavaperhe pääsee ihmettelemään muuttuneita kuvioita ;D
Annetaan Elämän kantaa. Laskeudutaan sen varaan, se kantaa kyllä. Aivan kuin vesi kannattelee lumpeenkukkaa. Ole rohkea ja uskalla! Huomaat kyllä, miten hyvä siinä on levätä, luottamuksessa, veden varassa.
Hyviä hiihtokelejä & iloista porhallusta kohti kevättä!
Mustikkamäellä 09.01.2011
Superpalloja ja Kengitysnauloja
Rakkaus on ihmeellistä. Rakkaus on Kaikista Suurin Voima. Rakkaus siirtää vuoria. Oikeasti. Ihan oikeasti. Rakkaus saa veden virtaamaan vuoristopuroissa, ja kasvattaa saniaisia polun varrelle matkalla kirkaasti välkehtivän veden ääreen.
Rakkaus kasvattaa juuret. Juuret kuin vanhalla, viisaalla männyllä. Rakkaus juurruttaa. Rakkaus vapauttaa. Oikea Rakkaus ei kahlitse vaan antaa suunnattoman vapauden. Rakkaus antaa Siivet ja Juuret. Yhtäaikaa. Ihmeellistä ja uskomatonta!
Rakkauden Ihme on siinä, että kaksi vahvaa, itsenäistä, voimakasta, erillistä täydentävät toisiaan. Ei paikkaa toistensa heikkouksia, vaan voimat täydentävät toisiaan. Se on jotain aivan uskomatonta, ettei sellaista voisi kuvitella olevan olemassakaan! Kahden voimista sulautuu yksi Superpallo, niin vahva, ettei siihen mikään pysty. Se pomppii ilosta, riemusta, kirmaa keväisillä niityillä, kahlaa läpi syksyn lehtien, sukeltaa läpi lumen ja jään, pomppii iloisena kesäisillä heinäpelloilla. Lepää hetken heinäseipään alla pompatakseen taas miljooniin villeihin pomppuihin. Eteenpäin ja ylös. Niinkuin pisara putoaa veteen. Niinkuin kaarisillat muodostuvat jokien ylle.
Niinkuin kahta palaa vaille valmis palapeli, odottaa niitä kahta puuttuvaa palaa loksahtavaksi kohdalleen. Ja kun ne loksahtavat, on paketti valmis kehystettäväksi.
Niinkuin kaksi Tähteä, jotka tietävät paikkansa taivaalla, vahvoina ja voimakkaina, oma sisäinen tuli palaen. Mutta se ei riitä vielä näkymiseen. Yhdessä he sytyttävät toisensa täyteen loistoon. Hehkuen taivaalla kirkkaasti, kaksi uutta tähteä.
Kun ottaa Superpallot molempiin käsiin, pudottaa ne tekemättä mitään muuta kuin vain avaamalla nyrkit, niiden oma voima pomppauttaa ne korkealle. Ainoa mitä tarvitsee tehdä, on avata ja päästää irti. Ihanat supervoimat pienissä suloisissa palloissa! Ei ole väliä minkä värinen, mitkä kuviot pallossa on, voima on aina sama. Joissakin palloissa kätkettynä hevosia, kuin hevosvoimia! Joissakin valloittavia kirkasvärisiä kiemuroita. Elämän monimuotoisuus kaikkineen. Ne voi pomppailla vaikka kengitysnauloihin, eivätkä edes naarmuunnu! Mikään ulkopuolinen ei pysty sitä vahvuutta murtamaan.
Pompitaan lumessa, tehdään enkeleitä hankeen, nauretaan, itketään, fiilistellään, järkeillään! Jaetaan supervoimia, autetaan, otetaan apua vastaan, uskalletaan olla heikkojakin kaikessa vahvuudessa. Ollaan läsnä hetkessä. Muistetaan Elää!
Mustikkamäellä 24.01.2011
Tuulimyllyjä ja Kermatoffeeta
Kevätpäiväntasaus. Aurinko antoi odottaa itseään. Ei kurkistellut edes pilven takaa tänään. Ehkä jo huomenna siitäkin edestä. Tyypillinen maanantai... papereiden pyörittelyä, arkirutiineja muuttolintuja odotellessa. Huokailua sunnuntain perään.
Cooper lähti keväisenä muuttolintuna sunnuntaina Savosta Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohoojamaan rajamaille. Herrasmies matkusti nätisti ja tyytyväisenä keskittyen syömään koko matkan vaikka tiet ovat jotain aivan kamalaa ajettaessa Suomea poikkipäin! Kermatoffeeseen sortuneena, kahvimuki lennosta napattuna mukaan matka taittui pitkin maaliskuista sunnuntaita. Kauniita tuulimyllyjä ihastelimme, me Savon kivisten peltojen kasvatit. Kivan näköinen kokoonpano kopsutteli perillä pihattotarhassa, oikein yksi hehkeä irlannin cob tammakin. Saas nähdä tuleeko siitä hehkeästä tupsukkaasta vielä morsian Cooperille...
16.3 saimme juhlia Varpajaisia kun Cooperin ensimmäinen poika syntyi Lapinlahdella. -Tytärhän on jo ylpeydenaiheena, viime juhannuksena syntynyt It's Birdie. Lily, Lilja Valkoisemme, varsoi siis aikaisin aamulla oikein komian paksujalkaisen ja reippaan orivarsan. Rohkeita miehiä maailma tarvitseekin kasvamaan! Oli siinä Pontsilla naapurikarsinassa ihmettä kun tallissa olikin kolme asukasta maaliskuun aamussa. Korvat tötteröllä herra siinä roikkui oman karsinansa puolelta Lilyn ja varsan karsinan puolille. Ihanaa seurata pikkukakrun kasvamista muhkuksi oripojaksi.
Kivirauniot alkavat paljastaa poskiaan lumien alta, hitaasti, vähitellen. Kai ne miettivät, minne kaikki sulamisvedet saa mahtumaan... Maanteillä näkyy asfaltti saaden aikaiseksi poltteen kesärenkaiden vaihtoajatuksiin. Matkaliputkin polttelee valmiina odottelemassa, ja päässä pyörii kaikkea uutta suloisena sekamelskana. Mustikkamäellä on yhä tuulien tilaa tulla ja mennä, kutsuvat välillä vapauteen, välillä juurruttavat tiukemmin kiinni Varsaharjun mäntyjen juuriin. Niin, että tuntee olevansa melkein osa luontoa, jotain Varsaharjun ja Taivaan välissä. Kuitenkin valmiina kasvattamaan siipiä lennelläkseen välillä aina mäeltä jonnekin hieman kauemmas.
VarsaOnnea kaikille tuleville varsoille perheineen ja muutenkin ihanan aurinkoista Varsakevättä!
Mustikkamäellä 21.03.2011
Pianosointuja ja Mustarastaan laulua
Toisesta kotimaasta Mustikkamäelle palanneena katsellaan kesän tulon edistymistä; pihakoivuissa vihertää, ketunleipiä ja oravanmarjoja etsiskelty pomppaavaksi maan vihreästä. Eläkeläishevoset, Raspu ja Lysti, köpöttelee vapauttaan ja Cooper hurmaa Merikarvian maisemissa. Lily kasvattaa Lapinlahdella Pikkuprinssiään yhtä kovalla kohinalla kuin kesän lämpö on valtaamassa meitä kaikkia. Pikkuprinssi onkin Pontzin kanssa kehittänyt ihan omat leikkinsä, Pontzi kun on niin ikuinen varsa mieleltään, ihanan ikinuori Herra!
Laura Pausinin soidessa taustalla tätä kirjoittaessa mielen valtaa väkisinkin haikeus ja kaipaus Italiaan, Firenzen vehreille seuduille, kauniisiin auringonlaskun hetkiin. Arno-joen rantamille, sekä mäenkukkuloille, joilta voi nähdä koko Firenzen, kirkkojen kupolit. Kaikki taide ja kulttuuri huumaa ja sekoittuu idyllisiin maisemiin, ihmisten lämpöön ja välittömyyteen. Voi vain odottaa pääsevänsä pian takaisin! Samalla haikeuteen sekoittuu muistoja menneistä, hyvänen aika, rippikouluajoista saakka! Tänään taitaa tulla kaksikymmentäviisi vuotta ripille pääsystä Keravan kirkossa. Silloinkin oli kaunista ja lämmintä, aivan kuin tänäänkin. Pieni italiasieluinen kulki silloin suuren suuri neilikkakimppu kädessä Tuusulaan valokuvaamoon, josta Keravan Kalevaan rippikahveille. Voi! Tuosta on niin kauan! Ja -kuitenkin muistaa niin selvästi neilikoiden tuoksun, äidin juoksevat askeleet touhottaessa kahvipannullisia tarjolle...
Mutta hyvä meidän kaikkien olla uuden edessä, aivan kuin saisi aloittaa toisen elämän tässä elämässä, edellisen kestettyä neljäkymmentä vuotta. Nautitaan toukokuusta, kesän kutsusta, elämän parhaasta ajasta, odotuksesta, kutsusta kaikkeen ihanaan. Iloitaan kaikista kevään juhlista, nauretaan hetkessä. Ollaan yhtä kaiken heräävän vihreän kanssa, ja ihastellaan kuinka monia eri vihreän sävyjä luonto kantaakaan! Rakastakaa, muistakaa kaikessa surullisessakin hyvät puolensa, ja että luopuminen ei välttämättä ole lopullista, vaan se avaa niin valtaisia uusia ovia, että voi vain hämmästellä elämän ihmeellisyyttä yllätyksineen. Ihania terassihetkiä, kahvitteluja, keskusteluja hyvässä seurassa, maastoiluja rakkaimman hevosen kanssa.
Kaikki Rakkaat lukijat, tästä alkaa Elämä, jota säestää maailman kauneimmat pianosoinnut ja aikaisen aamun mustarastaan laulu!
Mustikkamäellä 10.05.2011
Mustikoita ja Oliiviöljyä
Kesä etenee pitkin askelin, loikkii kuin vuorikauris...! Edellisestä kirjoituksesta näkyisi olevan jo yli kaksi kuukautta... Väliin on mahtunut toki paljon mutta siltä osin samoissa fiiliksissä ollaan, että Italia ikävä on yhä. Sillä erolla, että nyt vain vielä pahempi. Pahempana kuin ikinä ennen...
Heinäkuun puolivälissä kotiuduin Italian matkalta -jälleen. Pisa, Barga, Lucca, Firenze, Pratolino, Bivigliano, Rooma... Niin mielettömän rakkaita paikkoja. Sain tehdä uskomattoman matkan ihmeisiin. Nähdä ja kokea oikeasti Ihmeitä, Kultahippuja. Rakkaus toiseen kotimaahan, niinkuin jo tuota kulttuurin- ja taiteen ihmemaata nimitän, vain syveni. Siellä on niin kaikki kohdallaan, minulle. Sitä hulvatonta välitöntä ilmapiiriä kaipaan niin että sattuu. Lauantai-iltana avasin sähköpostin, ja siellä oli postia niin rakkaasta paikasta. Itkuhan siinä tuli, onnesta ja ikävästä. Siitä, että postia lukiessani tuli tuulahdus Firenzen kotifiiliksestä konkreettiseksi. Onnea, haikeutta, suunnatonta syvää rakkautta paikkaa kohtaan, jonka vain tunnistaa omakseen...
Ikävä suuri on jäätelöä, joka on muuten juurikin Firenzessä maailman parasta, vahvaa kahvia, ihania ruokia, rakkaita ihmisiä, maisemia, liikenteen hulvattomuutta, vapautta, villeyttä..! Vuoria, merta, kirkkoja. Oopperailtoja, illan- tai paremminkin yönviettoja oopperan jälkeen. Illanistujaisia. Ihan kaikkea...
Nyt sitten yritän hukuttaa ikävääni lotraamalla ylipaljon oliiviöljyä joka ruokaan -ihan kaikkeen! Ja doubbaamalla mustikoilla terveellisyyttä -onkin mirtilloaika parhaimmillaan, että kaikenniimoiset konstit...
No niin, niin. Höpinät sikseen. Siirtyäkseni toisenlaisiin höpinöihin... Signore Cooperin kanssa ajeltiin kahdestaan kotiin eräs heinäkuinen lauantai. Olipa mukava saada muhkulainen kotiin laitumelle. Ollutkin orpo olo hiukkasen kun lauta-aita on ollut tyhjillään eikä ole kuulunut tuttua jytinää Signore Ceen siellä tömistäessä. Nyt makaa maailma siltä osin mallillaan, että töminä on palannut muhkumpana kuin koskaan!
Cooperia voi käydä diggailemassa facebookissakin omilla sivuillaan, It's Cooper. Naurattaa vain kovin, kun paikallinen yritys-nimen alle laitoin sivun mutta sepä vain tarjosikin julkisuuden henkilöä kategoriaksi! toivotaan, että sen saan vielä vaihdettua oikeaksi. Siihen saakka saa nauraa luokitukselle!
Lily edelleen mammailee Lapinlahdella kasvattaen poikaansa, joka vain komistuu kerta kerralta kun näkee. Upean värinenkin on pojasta tulossa. Pontsi komppaa leikkikaverina kakrulle eli siltäkin osin maailma makaa oikein hyvin.
Eläkeläiset köpöttää kesäpäiviä vapaudesta nauttien...hellepäivät ovat valinneet sisällä vietettäviksi, illan ja yön tullen köpsivät syömään vierekkäin tyytyväisinä häntiä huiskutellen. Kaikki niinkuin ennenkin myös sillä rintamalla.
Muutoin sitten elämä onkin uutta, jota on ihana kulkea. Turbulenssit ovat ravistelleet, mutta enää edes ne eivät pelota. Luonnon kämmenellä on hyvä oppia lisää elämää ja turvassa taittaa matkaa. Suuresti kiittäen välillä kaikesta. On opittu ymmärtämään mennyttä. Ja silloin juuri pystyykin hyppäämään uuteen.
Kultainen Ikuisuus konsertti odottaa järjestäjiään paikanpäälle Järvenpäähän elokuussa. Elokuun musteenmustat yöt, takkapuita nuolevat tulen liekit... Kultaisina lainehtivat viljapellot. Puuhaa riittää pienimuotoisesti organisaattorinakin.
Mustikkamäki toivottaa kaikille lukijoilleen ikimuistoista heinäkuun viimeistä viikkoa ja mitä tunnelmallisinta elokuun alkua. Alkaa taas leijonanaika, eräkauden avajaiset, ja kaikki ihana kuulaus ja raikkaus mikä syksyn alkuun liittyy.
Täällä me tunnelmoimme iltojen pimentyessä kohti viljojen kypsymistä, poimitaan mustikkaisia, läträtään oliiviöljyllä, puurretaan töitä, välillä paperitöiden kanssa päänsärkyilläänkin ja mietitään paluuta kotiin... ehkäpä katsomaan ruskaa Firenzen maaseuduille...
Baci & Abbracci Teille!
Mustikkamäellä 25.07.2011
TähdenLentoja ja EnsiLunta
Ensilunta odotamme Mustikkamäellä. Ensilunta ja Joulua. Kaikkea sitä
lämmintä tunnelmaa mitä ne tuovat tullessaan.
Niin hiljainen tämä pieni kylä tänä lokakuun iltana. Kuu on kiivennyt pienen tuikkeenkeltaisen mökkimme ylle. Naapurin talo nökötti ohiajellessani yksinäisen näköisenä ilman valoja, pimenevässä lokakuun illassa. Ainoa elonmerkki oli siinä hetkessä metsikössä puurtava metsäkone valoineen. Miten ovatkaan ajat muuttuneet Oinaskylällä! Hetken muistin vuosikymmeniä taaksepäin, jolloin samaan aikaan illasta olisivat valot pilkottaneet nyt niin pimeän naapurin pihamaan navetasta, talossa olisivat rappuvalot ja keittiön ikkunoista pilkottavat valot luoneet kirkkautta lokakuun pimeään iltaan. Valaisseet kultaisena vielä lumetonta pihamaata, nurmikkoa ikkunan alla. Nyt ei muuta kuin metsäkoneen valot. Ei yhtään vastaantulijaa, ei koiran lenkittäjiä. Ei ketään.
Voi mitä murroskautta tämä maailma elää! Ja tämä pieni maaseutu pikkukylineen.
Tulisipa Disneyn sadusta HyväHaltija, heilauttaisi TaikaSauvaa niin, että vain TähdenLentoja näkyisi hetken, ja kaikki olisi virkeää, elävää. Valoja pilkkottaisi joka puolella, ihmisiä viipottaisi lenkillä, emännät ja isännät tuuhertaisivat navetta- ja tallitöillä.
Kaikesta tuosta sai Onni ja Lysti ja Lily kuulla tiistai-iltaan. Ja ymmärsiväthän he. Viisaat hevoset. Aivan kuin olisivat nyökkäilleet. Onnin silmät sanoivat: "Niin. Niin."
Lystin silmäkulmiin nousivat huolirypyt: "Kyllä minä muistan. Muistan niin hyvin. Ja joka päivä Taneakin ajattelen. Voin melkein nähdä kuinka puoljuoksulla puottelee pihamaata ristiinrastiin, ja jutellen tulee tallin ovesta, antaa heinät, tarkastaa vedet, tuprauttaa savut siinä ootellessa kun ensin heiniä rouskuttelemme, ropsauttaa kaurat ja juttelee. Niin, niin. Se oli mukavaa kun meille juteltiin paljon. Juttelethan sinäkin. Ja rakastat meitä mutta silti me kaipaamme Taneakin."
Lily heilauttaa silkkistä valkoista SatuHevosen harjaansa: "Voin kuvitella tuon kaiken! En Tanea nähnyt, mutta me olisimme pitäneet toisistamme. Ja olenhan minä iltaisin ihan kuin kuullut hänen äänensä, tuntenut silityksiä turvalla. Ja ihan kuin joku olisi sivellyt poskea, silittänyt ohimoilta silmän ylitse turvalle. Pyyhkäissyt otsaharjan nippuna sivulle, niin että se ei ole silmieni edessä. Ja sitten taas jutellut ja hörpötellyt kuin hevonen konsanaan."
Niin, ajat muuttuvat. Viime viikot ovat ravistelleet kovasti hurjan pyörityksen ja työn keskellä. Yllättäviä muistoja ja turbulenssia on ollut mutkan takana. Tunteita vyörynyt hyökyaaltojen lailla. Kuunnelkaahan, Rakkaat Lukijat, youtubesta Folkswagenin Suomenhevonen. Siinä on sanottu niin paljon.
Lauantaiyönä katseltiin TähdenLentoja. Lähetettiin Toive Taivaalle. Kuljemme Ihmeenpolkuja, vaellamme keskellä satua. Loppupuolella kuuta suunnistamme Lapualle konserttijärjestelyjen merkeissä, sunnuntaina 23.10 kuuden maissa Lapuan mielettömän kauniissa kirkossa kajahtaa upeat, kauniit laulut italialaisten Giacomon ja Diegon sekä saksalaisen Benediktin tulkitsemina. Saamme kuulla kauneista kauneimman Panis Angelicus-teoksen sekä River Flows in You sävellyksen. Olkaatte ihan kaikki oikein Sydämellisesti Tervetulleita Lapualle viettämään lokakuista sunnuntai-iltaa! Ja jos olette jo aikaisemmin paikkakunnalla niin Wanha Karhumäessä on yhden aikaan pitopöytä kakkukahveineen, joka kannattaa myös käydä kokemassa!
Lapuan konserttitöiden jälkeen sitten onkin aika lähteä Signore Cooperin kanssa ajelemaan kohti Loimihakaa sekä kohti valjakkoajokoulutuksia. Maminhanin seikkailut jatkuvat siis Hämeen ja Varsinais-Suomen suunnilla. Ja emäntä itse pääsee nauttimaan Turkuun Åbo Svenka Teaterniin Les Miserables Musikaalista. Sen upeista näyttelijäsuorituksista ja kauniista lauluista Mariuslumoa unohtamatta. Hetken saa olla irti arjesta, kuin pienessä korurasiassa -niin kaunis tuo Turun teatteri on- turvassa, rauhassa, ja vain olla ja heittäytyä esityksen vietäväksi. Pikkusöpössä korurasiassa sekoittuu suloisesti ranskalaiset menneet vuosisadat, ruotsin kieli, suomalaisuus. Tuo upea musikaalicocktail on mahtava esimerkki siitä miten minkään ei tarvitse olla toisiaan possulkevaa vaan päinvastoin! Kaikki liittyy kaikkeen, kaikkea voi miksailla ja jopa vuosikymmenet, -sadat, -tuhannet voivat kulkea käsikädessä kuin aikajanaa ei olisikaan. On vain aikakerroksia suloisesti päällekkäin, sisäkkäin. Voi miten MustikkaisMirtillot odottaakaan tuota lumoiltaa! Ehkä silloin sataa Turussakin ensi-lunta... leijailee katulamppujen lämpimän keltaisessa valossa, ja joku pieni savolaistyttö pyydystää spektrikitein kimaltavia lumihiutaleita lamppujen alla tanssien....
Ihanaa työntäyteistä syksyä Teille, Rakkaat Lukijat. Uutta Ihanaa kuljetaan, kovasti puurretaan töitä, ja niin huikean Valoisaa on edessä, että emme ehkä voi aavistaakaan kuinka Lumoavaa Elämää vastaan tulekaan! Nautitaan edelleen joka askeleesta!
Mustikkamäellä 11.10.2011
